Hautajaiskuvaukset – kannattaako hautajaisiin palkata kuvaaja?


Läheisen poismeno on aina raskas tapahtuma. Surulle ei välttämättä jää tilaa, koska kuolema tuo mukanaan ison määrän byrokratiaa ja monia järjestettäviä asioita. Itse siunaus- ja muistotilaisuuden järjestäminen surun keskellä voi olla äärettömän raskasta. On sovittava ajankohdista, kutsuttava ihmisiä, keskusteltava tarjoiluista, valittava hautaustapa ja samaan aikaan valmisteltava asiakirjoja perunkirjoitusta varten. Surijoiden tukena ovat hautausalan ammattilaiset, joista yksi on valokuvaaja.


Kuulen aika ajoin kommentteja, joiden mukaan ei ymmärretä miksi kukaan haluaisi hautajaisista kuvia. Miksi kukaan haluaisi muistaa valokuvin tuota surullista hetkeä. Kuvia arkusta kappelissa pidetään makaabereina ja kukaan ei halua tulla kuvatuksi itkuisena. Joskus myös todetaan, että hautajaiskuvat ovat vanhempien sukupolvien juttu, joka hiljalleen katoaa arkisesta kulttuuriympäristöstämme. Tämä on yhtäältä totta, mutta toisaalta myös vahvoihin oletuksiin perustuva ajatus.


Pandemia-aikana hautajaiskuvauksia oli tavallista enemmän johtuen osallistujamäärärajoituksista. Kuvia haluttiin otettavan, koska kaikki läheiset eivät voineet osallistua siunaustilaisuuteen. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy, jonka takia ammattikuvaajan palkkaamista kannattaa harkita. Seuraavaksi lyhyt lista syistä, jotka puhuvat kuvaajan palkkaamisen puolesta:


Muistot

Vielä raa'an surun keskellä voi olla mahdotonta ajatella, että haluaisi yhtään kuvaa hautajaisista muistoksi, voi mieli muuttua myöhemmin. Monille ihmisille kuvat toimivat muistojen ja tunteiden herättäjinä ja ikävän käsitteleminen voi olla helpompaa kuvien avulla. Vaikka kuviin ei itse koskaan palaisi, saattaa surijoiden joukossa olla henkilöitä, jotka näitä kuvamuistoja kaipaavat.

tilanteen rauhoittaminen

Jos paikalla ei ole kuvaajaa, niin riski siihen, että iso osa saattojoukosta kaivaa kännykkänsä esille, ja kuvaa läpi koko siunaustilaisuuden, on olemassa. Siunaustilaisuus muuttuu levottomaksi ja ihmisten keskittyminen herpaantuu. Kun kerran monissa häissäkin on kuvaajan paikalla ollessa kuvauskielto muille, niin miksi ei myös hautajaisissa.

mahdollisuus keskittyä hyvästeihin

Kuvaaminen vie aina osan ihmisen keskittymiskyvystä. Jos monet vieraista kuvaavat, eivät he silloin osallistu siunaustilaisuuteen täysipainoisesti. Antamalla kuvaamisen ammattilaisen käsiin, antaa myös mahdollisuuden saattojoukolle keskittyä vainajan hyvästelemiseen.

surutyö

Surutyö jatkuu kauan. Tiedän tämän itse sillä olen menettänyt oman isäni 19-vuotiaana. Hänen hautajaisistaan ei ole kuvia ja olen niitä vuosien saatossa kaivannut. Luopuminen on pitkä prosessi ja varsinkin hautajaisiin liittyvä asioiden järjesteleminen aiheuttaa sen, että itse tilaisuudesta ei välttämättä muista hirveän tarkasti mitään. Kuvat tulevat tässä vaiheessa avuksi.


Miten hautajaisia kuvataan?

Vastaan aina tähän kysymykseen, että hautajaisia kuvataan kunnioittavasti. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että olen paikalla henkilökuntana, kunnioitan tilaisuuden luonnetta käytökselläni ja pukeutumisellani, huolehdin siitä, että kenkäni ovat hiljaiset, liikun tilassa niin huomaamattomasti kuin mahdollista ja olen saattoväen tukena auttaen tilanteissa, joissa he eivät tiedä mitä tehdä. Olen elämässäni osallistunut useampiin hautajaisiin kuin häihin joten tieto–taitoa minulle on kertynyt runsaasti.


Hautajaiskuvauksissa voi valita pelkän siunaustilaisuuden kuvaamisen, siunaustilaisuuden ja arkun- tai uurnanlaskun kuvaamisen tai siunaustilaisuuden, arkun- tai uurnanlaskun ja muistotilaisuuden kuvaamisen. Kuvaan kaiken dokumentaarisesti eli pyrin tallentamaan tilanteen ja siihen liittyvän tunnelman mahdollisimman tarkasti. En kuvaa ihmisiä heidän vaikeimpina hetkinään vaikka kuvaankin saattojoukon kasvoja. Tallennan myös siunaustilaisuutta edeltävän saattoväen saapumisen ja ihmisten kohtaamiset. Kuvaan laajakuvaa, mutta myös yksityiskohtia sekä ympäristöä. Minut kuvaamaan valinnut asiakas saa siis laajan kuvagallerian, jonne on tallennettu koko tilaisuus alusta loppuun. Jos läheiset haluavat kuvia avoimesta arkusta/vainajasta, niin teen myös sen ennen siunaustilaisuuden alkua. Tästä pitää kuitenkin sopia erikseen sekä minun että kappelin henkilökunnan kanssa.


Toimitan hautajaiskuvat aina hyvin nopealla aikataululla asiakkaalle. Ne valmistuvat usein korkeintaan muutama päivä tilaisuuden jälkeen. Kerron aina asiakkaalle, että kuvia ei tarvitse katsoa heti, vaan gallerian voi ladata omalle koneelle ja palata kuviin vasta sitten, kun hetki on sopiva. Gallerialinkin voi aina jakaa kaikille tilaisuuteen osallistuville. Tämä on kuitenkin vain minut palkanneen asiakkaan päätettävissä.


surun keskellä tukeudu ammattilaisiin

Hautausalalla toimii runsas määrä ammattilaisia. Hautaustoimistojen työntekijät, catering, seurakunnan työntekijät tai sekulaarien hautajaisten juhlapuhujat, valokuvaajat ja floristit tuntevat alan ja ovat valmiita auttamaan surijoita kaikella osaamisellaan. Valokuvaaja on saattoväelle erinomainen resurssi, sillä valokuvaaja on se henkilö, joka on usein paikalla tilaisuuden alusta loppuun. Hän näkee ja huomaa kaiken ja on valmis auttamaan tarvittaessa.


Surun keskellä tavallisetkin asiat saattavat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Monissa hautajaisissa esimerkiksi kukkien sijoittelu tai istumajärjestys tuottavat siinä hetkessä vaivaa. Epätietoisuus iskee ja ei tiedä mitä tehdä. Kuvaajalta (ainakin minulta) voi aina kysyä. Olen paikalla juuri teitä varten.


– Tinksu Wessman