Liittolaisuus on tekoja
Disclaimer: käytän tekstissä termiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt vaikka puhun paljon sateenkaarisymbolista. Tämä siksi, että Pride-kuukauden aikana enemmistö yhdistää kyseiset vähemmistöt saman symbolisen lipun alle, vaikka vähemmistöjen piirissä kaikki eivät koe sateenkaarilippua omakseen.
Kesäkuu on Pride-kuukausi. Se on myös kuukausi, jonka ajaksi monet yritykset ja järjestöt sekä kaupungit vaihtavat logonsa sateenkaariversioon, tekevät muutaman pride-postauksen ja puhuvat siitä miten rakkaus kuuluu kaikille ja jokainen on tervetullut omana itsenään ostamaan yrityksen palveluja tai osallistumaan esimerkiksi järjestön toimintaan. Monet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kuitenkin kritisoivat tätä toimintaa. Miksi ihmeessä? Eikö se ole hyvä, että nämä ihmiset huomioidaan?
Tavallaan on ja tavallaan ei. Kyse on kahdesta limittäisestä, mutta silti erillisestä asiasta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille on tärkeää tietää, että taho, jonka kanssa he asioivat tai jonka toimintaan he osallistuvat, ei syrji ketään sukupuolen tai seksuaalisuuden takia. Tässä mielessä sateenkaarilogot ja hyvää tarkoittavat postaukset toimivat signaalina siitä, että kyseinen toimija ei ainakaan aktiivisesti pyri syrjimään. Valitettavan usein nämä viestinnälliset sateenkaari-iloittelut jäävät juuri sellaisiksi – hetkellisiksi ja pintapuolisiksi. Olen itse kirjaimellisesti istunut "Syrjinnästä vapaa alue" -kyltin alla eräässä hotellissa kuunnellen kahden ihmisen misogynistä, homofobista ja seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistön täyttämää kovaäänistä "läppää" hotellin henkilökunnan mitenkään puuttumatta asiaan. Kyltti on helppo ripustaa aulabaariin, mutta kyltin edellyttämien tekojen tekeminen onkin sitten vaikeampaa.
Siltikin sateenkaariliputus tai sateenkaaritarran näkeminen aiheuttaa minussa aina pienen ilahtumisen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että ajattelisin kyseisen toimijan ottavan myös minut huomioon toiminnassaan vaan myös hivenen naiivin ilahtumisen siitä, että minä ja muut kaltaiseni ovat näkyvillä julkisessa tilassa. Tällä tavalla symbolit toimivat. Ne indikoivat toimintaa, mutta samalla arkipäiväistävät vähemmistöjen olemassaoloa ja ottavat meidät osaksi muita. Vähemmistöön kuuluminen nimittäin tarkoittaa usein toiseutta suhteessa enemmistöön. Eräänlaista ei-kuulumista ja ei-osallisuutta. Pieni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt huomioiva tarra kaupan ovessa merkitsee osittain enemmän kuin moni arvaakaan. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.
Jos vähemmistöt huomioiva viestintä on vain sitä, eli pelkkää viestintää ilman todellisia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, on kyse pinkkipesusta. Kauniit korulauseet ja kerran vuodessa tapahtuva sateenkaaripöhinä eivät todellisuudessa edistä yhdenvertaisuutta kuin minimaalisesti. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tarvitsevat tekoja. Nämä teot ovat vaikeita ja joskus myös kalliita, mutta ne ovat elintärkeitä. Yritysten, järjestöjen ja kaupunkien tulee sitoutua aktiivisesti syrjimättömyyteen, muuttaa rekrytointiprosessit anonyymeiksi, puuttua tiukasti kaikkeen häirintään ja kouluttaa henkilöstönsä kunnolla. Valitettavan moni toimija ei kuitenkaan lähde näihin rakenteellisiin muutoksiin, sillä niiden hyötyjä ei nähdä. Pinkki raha valuu kassaan nähtävästi ilmankin.
Turun kaupungilla oli loistava mahdollisuus osoittaa kykenevänsä aktiiviseen liittolaisuuteen sateenkaarisuojatie-tapauksen yhteydessä. Turun kaupunginteatterin ehdotuksesta yksi Läntisen rantakadun suojatie maalattiin sateenkaaren värein. Kaupunki kertoi viestinnässään miten "Ennakkoluuloton ja tasa-arvoon kannustava meininki jatkuu" ja miten sateenkaarivärein maalattu suojatie kertoo tästä. Kehaisipa kaupunki olevansa myös ensimmäinen Suomessa, joka on tehnyt näin. Heti, kun uutinen saavutti laajemman yleisön, alkoivat tietyt tahot kovaäänisesti kyseenalaistaa sateenkaarisuojatien laillisuutta. Tieliikennelaki ei yksiselitteisesti kiellä suojatien maalaamista sateenkaaren värein, mutta tällä ei ollut merkitystä. Lehtien kommenttiosiot täyttyivät homofobiasta, joka oli paikoin paremmin ja paikoin heikommin peitelty "liikenneturvallisuuden" alle.
Monet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat kritisoivat kaupungin tekoa pinkkipesuksi ilman todellisia muutoksia. Halusin uskoa, että tällä kertaa kaupunki todella seisoo sanojensa takana. Päivä tapahtuman jälkeen Lounais-Suomen poliisi kehoitti (tai pyysi, ihan miten haluatte tulkita) kaupunkia palauttamaan suojatien ennalleen. Näin kaupunki myös teki. Kesäkuisena yönä sateenkaari pestiin painepesurilla pois. Siellä se nyt on – kaupungin viemäriverkossa liuenneena. Kaupungin viestintä kirjoitti Twitteriin 9.6. miten "keskustelun herättäminen onnistui" ja miten "ennakkoluuloton työ tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden eteen jatkuu". Tätä, rakkaat ystävät, kutsutaan spinnaukseksi. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät ole mikään keskustelunherättäjä tai "hot topic" ja poliisihallituksen laintulkinnan (joka parhaimmillaankin oli kyseenalainen) noudattaminen ei ole ennakkoluulotonta tasa-arvotyötä. Kaupunki taipui kovaäänisen kritiikin edessä ja epäonnistui täydellisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen suojaamisessa ja puolustamisessa.
Edellä kuvattu tapahtumasarja kuvaa täydellisesti sitä, miten liittolaisuutta ei pidä hoitaa. Vaikka sateenkaarisuojatie oli lähtökohtaisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalta suhteellisen yhdentekevä, sen pois peseminen teki siitä merkittävän. Näin symbolit toimivat. Kun symboli tuodaan näkyville ja sen jälkeen piilotetaan tai poistetaan painostuksen alla, tulee tästä symbolista latautunut. Viemäriin valuva sateenkaarisuojatie kertoo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille äärimmäisen yksiselitteisesti, kuinka pitkälle vallassa oleva taho on valmis menemään heidän oikeuksiaan puolustaessa. Ei kovin pitkälle. Heti, kun kaupungin virkamiehet kohtasivat hankaluuksia ja vastoinkäymisiä, pyörrettiin päätös ja käännettiin selkä vähemmistöille näin Pride-kuukauden kunniaksi. Tässä sitä huonoa liittolaisuutta kerrakseen.
Surullista tapauksessa on myös se, että suojatiemaalaus olisi kulunut ajan saatossa pois. Sitä tuskin olisi uusittu. Kyse oli väliaikaisesta tuen osoittamisesta, joka ei todellisuudessa haitannut ketään muuta kuin homofobisia ihmisiä. Itse olisin saattanut koukata teatterin edestä kertaalleen ihan vain siitä ilosta, että sateenkaarisuojatie oli olemassa. Olisin ylittänyt tien ja ehkä ottanut kuvan. Olisin jopa saattanut laittaa sen someen ja jakaa jollain Pride-hashtagilla. Moni muu olisi varmasti myös tehnyt niin. Tämä olisi ollut Turun taudista tunnetulle kaupungille viestinnällinen voitto. Nyt sen sijaan kaupungin nimi koreilee monen erittäin kriittisen päivityksen ja blogikirjoituksen riveillä. Tunnetaanko Turku nyt yhdenvertaisuutta edistävänä, vai olisiko jopa niin, että yhdenvertaisuuden eteen tehty (viestinnällinen ja muu) työ otti useita askelia taaksepäin. Koska en oleta kaupungin olevan kiinnostunut tässä kohtaa ihmisoikeuksista vaan imagosta, niin voin kertoa tämän olevan aika iso kolhu kaupungin imagoon.
Liittolaisuus on tekoja. Se on joskus vaikeaa ja raskasta, mutta kannattaa muistaa, että vähemmistöt kohtaavat moninkertaisen määrän vihapuhetta, syrjintää, uhkailua ja loukkauksia, kuin heidän liittolaisensa. Taakan jakaminen on teko, jolla on merkitystä.
